På svenska I Suomeksi

Säätiö

August Ludvig Hartwallin Säätiö perustettiin keväällä 2014 August Ludvig Hartwallin viidennen sekä kuudennen suoraan alenevan sukupolven jälkeläisten toimesta. Säätiön tarkoituksena on tukea perheitä ja yksilöitä, jotka sosiaalisista, terveydellisistä, ikääntymiseen liittyvistä tai muista odottamattomista syistä ovat avun tarpeessa. Säätiön päämääränä on myös puhtaan ympäristön edistäminen. Toissijaisesti tavoitteena on tukea toimintaa, jolla tuetaan yrittäjyyttä. Säätiö tukee myös tutkimuksia edellä mainituilla aloilla. Säätiö harjoittaa tarkoituksenmukaista toimintaansa pääasiassa Suomessa, mutta voi tehdä sitä myös maailmanlaajuisesti.

A.L. Hartwall otti epävakaisina aikoina vuonna 1865 Krimin sodan jälkeen hoidettavakseen Hartwallin mineraalivesitehtaan, jonka hänen isänsä Victor Hartwall oli Helsingissä perustanut vuonna 1836. Ensi töikseen hän perusti ensimmäiset vesikioskit Helsingin keskustaan, ja ensimmäiset virvoitusjuomat valmistettiin sekoittamalla makeutettua mehua mineraaliveteen. Kioskeista ja virvoitusjuomista tuli menestys. A.L. Hartwallia kuvaillaan lämminsydämiseksi ja ihmisystävälliseksi mieheksi. A.L. Hartwall oli aktiivinen useissa seuroissa ja oli mm. mukana perustamassa Helsingin Vapaaehtoista palokuntaa sekä "Polttopuita köyhille"-seuraa. 

A.L. Hartwall aloitti toiminnan vesikioskeilla sekä virvoitusjuomilla tavalla joka sai toiminnan kukoistamaan, ja sen takia hän edustaa Hartwallin perheelle yrittäjyyttä ja innovaatiota. Tätä taustaa vasten Hartwallin perhe päätti perustaa säätiön joka kantaa August Ludvig Hartwallin nimeä. Perhe haluaa säätiöllä kunnioittaa Hartwallin perheen aikaisempien sukupolvien työtä ja inspiroida sekä innostuttaa tulevia Hartwallin suvun sukupolvia työskentelemään yhdessä säätiön asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

August Ludvig Hartwallin säätiö, Eva Ahlströmin säätiö ja Pauligin perhe ovat sitoutuneet tukemaan UNICEFin työtä 315 000 eurolla. Varat käytetään kolmivuotiseen hankkeeseen, jolla tuetaan vammaisten lasten koulunkäyntiä Vietnamissa. Lue lisää...

”Säätiön toiminnalla haluamme kunnioittaa Hartwallin perheen aikaisempien sukupolvien työtä ja inspiroida sekä innostuttaa tulevia sukupolvia työskentelemään yhdessä säätiön asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.”

- August Ludvig Hartwallin Säätiö